Paikallisuutiset

Hannu Kyllösen (oikealla) opissa hirsirakentamista oli harjoittelemassa vajaa kymmenen miestä. Kuvassa valmistellaan lohenpyrstösalvoksen tekemistä. Kuva: Mari Heikura

Tarvitaan sydämen paloa käsityölle ‒ Lentiirassa opiskeltiin hirsirakentamista

Hirsirakentamisella ja käsin veistolla on edelleen kannattajakuntansa, vaikka teollinen rakentaminen myös hirsirakentamisessa on kasvattanut suosiotaan. Pölökynveistäjä Hannu Kyllönen piti hirsikurssia viikonloppuna Lentiirassa ja oppia oli hakemassa monen ikäisiä kädentaidosta kiinnostuneita.

Hirsi on Hannu Kyllösen mukaan edelleen hyvin kilpailukykyinen rakennusmateriaali, vaikka yhä useammin hirret on teollisesti valmistettu yhteen liimatuista lankuista. Käsin hirsiä työstetään enimmäkseen pieniin rakennuksiin ja omaksi iloksi, mutta sillekin on oma kannattajakuntansa, Kyllönen kertoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä