Paikallisuutiset

Mikko Polvinen julkaisi kannanoton valtion kehysriihen aikaansaannoksista Kainuun kannalta. Kuva: Miika Manninen

Kansanedustaja Polvinen: ”Kainuu suurimman kasvun mahdollisuuksien edessä vuosikymmeniin”

Kansanedustaja Mikko Polvinen puolustaa menoihin kohdistuvia leikkauksia, mutta hänen mukaansa myös talouskasvun synnyttäminen on valtiontalouden kannalta tärkeää.

Kuhmolainen kansanedustaja Mikko Polvinen (ps.) pitää merkittävänä ja Kainuun kannalta hyvänä uutisena, että valtio on kehysriihessä päättänyt investoida vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta 250 miljoonaa euroa Kainuun uuteen supertietokoneeseen.

– Samassa yhteydessä valtionvarainminister

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä