Kolumnit

Pommin nurkka: Muotokuva

Sain lahjan. Piti ihan varta vasten nousta päikkäreiltä, kyyristää selkää, venytellä ja haukotella, sillä olin saanut ihka oikean muotokuvan!

Maalaus esitti selvästi minua. Olemuksessani mustaa ja valkoista, vaaleanpunainen nenänpää ja kruununa kauneuspilkku. Minusta ei ole koskaan aiemmin tehty muotokuvaa, joten menin aivan hämilleni.

Haluankin näin virallisesti lausua kiitokseni maalauksen tehneelle kuusivuotiaalle lahjakkaalle taiteilijalle ja Pommi-fanille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ajatelkaa, minulla on ainakin yksi fani!

Kuusivuotiaan Pommi-fanin tekemä muotokuva.

On minussakin taiteilijan vikaa. Kerran lattialla oli avoin aikakauslehti. Sydämeni sykähti ilosta, sillä olin varma, että ihmiseni oli muistanut minua, sillä lehti oli juuri oikeanlainen.

Tavallinen sanomalehti rapisee korvissani inhottavalla tavalla. Lehden pitää olla paksusta ja kiiltävästä paperista tehty, jolloin sen päällä on makoisa oikaista vanhaa selkäänsä, niin kuin tämä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mutta vielä puuttui jotakin... Terävät kynteni liukuivat tyylikkäästi esiin. Arvioin tarkasti oikeaa kohtaa ja asetin tassun lehdelle. Vedin. Lehdestä irtosi iso palkeenkieli. Intoni laajeni ja pian molemmat tassuni työskentelivät sydämeni kyllyydestä.

Suikaleita lenteli, kun loin omaa taidettani.

Katselin lopputulosta ja olin tyytyväinen. Viimeistelin performanssini, jonka nimi oli Päikkärit Lentualla. Menin pitkäkseni lehden päälle. Se oli tarkkaa puuhaa, sillä asetin niin sanotun fyysisen olomuotoni tarkalleen lehden sisäpuolelle, ei edes hännän kärki mennyt reunojen yli. Suljin silmäni ja ryhdyin kehräämään.

Ilmeisesti oli sattunut jokin väärinkäsitys, sillä ihmiseni näytti olevan kovasti tolaltaan, kun näki Salvador Dali -lehtensä ja silppuna olevan liekehtivän kirahvin. Ihminen ei selvästikään arvostanut minun taidettani.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

En kyllä katunut tippaakaan, sillä myöhemmin kuulin, että Dali oli kovasti heitellyt kissaa, kun oli halunnut ottaa valokuvan itsestään.

Saipahan luontokappaleen kiusaaja, mitä ansaitsi, murr.

Pommi on 11-vuotias kuhmolainen tyttökissa ja tällä palstalle se kertoo kuulumisiaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä