Peura-Trans suurin yhteisöveron maksaja: ”En koe ollenkaan pahaa mieltä siitä, että veroja joutuu maksamaan”
Pääkirjoitus: Itsenäisyys antaa monta ilon aihettaKolumni: Valittamista vaiko vaikuttamista Kolumni: Viime vuoden joulu ei ole enää ”in”
Toimintakeskusta koskeneeseen kanteluun AVI:n päätös: ”Hyvinvointialue ei ole kaikilta osin toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti”
”Kiva, kun saa pienetkin vaikuttaa asioihin” – Alakoululaiset toivat äänensä kuuluviin lasten parlamentissa
Kuntien rahankäytössä on suuria eroja rakentamisessa ja korjaamisessa: vertailimme kolmen kunnan panostuksia infrastruktuuriin
Kuntien liikuntapaikoissa oleellista on matala kynnys ja pieni käyttöhinta: vertailimme kolmen kunnan panostuksia liikuntapalveluihin
Toimintakeskus jatkaa vanhoissa tiloissa vuoden loppuun – tyhjiä kiinteistöjä tarkastellaan kaupungin työryhmässä
Metsästys on elämäntapa – kaksi miestä kertoo, millaista on metsästää ja millaisia elämyksiä se antaa
Katselukoppien ympärillä kuuluu murinaa – kaikki karhut eivät enää pelkää ruokkijaa, eivätkä kaikki kainuulaiset niele purematta haaskaruokintaa
KUH Live: Kainuun kulttuurigaalassa palkitaan onnistumisia – juhlassa esiintyy muun muassa Litku Klemetti
Kansalaisopiston piirissä intouduttiin kokeilemaan uudenlaista tekniikkaa – teokset esillä Kaesalla joulukuun ajan